Play Poker | Free Download

Anders Hoyer Berg

Anders Hoyer Berg

Anders Hoyer Berg on ollut aina kiinnostunut numeroista ja peleistä. Hänen taustallaan on filosofian tohtorin opinnot matematiikasta ja korkean tason shakkipelejä, joten ei ole yllätys, että hän menestyy myös pokerissa. Anders oli yksi ensimmäisistä PokerStarsilla pelanneista pelaajista ja hänen nimimerkkinsä "Donald" tuo ilmi, että hän perusti tilinsä vuonna 2001. Hän sai myös kunnian olla kaikkien aikojen ensimmäinen PokerStarsilta paikan World Series of Pokerin* päätapahtumaan voittanut pelaaja. Kuten näin kokeneelta pelaajalta voi odottaa, hän on menestynyt hienosti sekä internet-, että livetpahtumissa.

Yksi hänen huomattavimmista internetsaavutuksista tuli kesäkuussa 2010, kun Anders (tunnetaan yleisesti nimimerkillään Donald) saavutti viisi finaalipöytää PokerStarsin suurissa sunnuntaiturnauksissa, ja hämmästyttävästi voitti neljä niistä. Lisäksi jokainen turnaus pelattiin eri pelimuodossa, joten Anders on epäilemättä yksi internetpokerin parhaista pelaajista ja moniosaaja. Hän on menestynyt hienosti myös monissa PokerStarsin suurimmista internetturnaussarjoista voittaen mm. SCOOP-mestaruuden toukokuussa 2011 korkeiden panosten HORSE-tapahtumassa (36 348 dollaria). Anders on saavuttanut paljon myös livetapahtumissa voittaen useita rahasijoja kansainvälisissä turnauksissa, mm. monia hyviä sijoituksia World Series of Pokerissa* ja European Poker Tourilla (EPT). On kyse sitten motivaatiosta, peliteoria- ja matematiikkataustasta tai vain luonnollisesta lahjakkuudesta, Anders näyttää saavan huikeita tuloksia vuosi vuodelta, eikä hän osoita hidastumisen merkkejä.

Anders näyttää saavuttaneen mahdottoman, hän on tasainen, mutta nöyrä, pokeri- ja shakkivoittaja, mutta onnistuu silti säilyttää tasapainon elämässään, mikä ei ole kovin tavallista huippupelaajien keskuudessa. Kun hän ei pelaa pokeria, Anders harrastaa kenttälajeja. Hän on Norjan mestari 100 metrillä, 200 metrillä ja pituushypyssä yli 40-vuotiaiden sarjassa. Hän viettää paljon aikaa kuntoilun parissa. Anders Hoyer Berg on Team PokerStars Online -joukkueen jäsen ja pelaa nimimerkillä "Donald".

Liity Donaldin seuraan PokerStarsin sunnuntain suurissa turnauksissa

* WORLD SERIES OF POKER ja WSOP ovat Harrah's License Company, LLC ("Harrah's") tavaramerkkejä. Harrah's ei sponsoroi tai suosittele eikä ole yhteistyössä PokerStarsin tai sen tuotteiden, palveluiden, kampanjoiden tai turnausten kanssa.

OLETKO UUSI PELAAJA?
LATAA ILMAINEN POKERIOHJELMISTO

Aloita lataamalla PokerStarsin ilmainen ohjelmisto. Peliohjelmiston lataaminen on helppoa.

Pelaa pokeria

Ohjeet ohjelmiston lataamiseksi

All TEAM PokerStars Players

Anders Hoyer Berg News

Livepokeri

Live Poker

Voita paikka suurimpiin livepokeritapahtumiin ympäri maailmaa ilmaisturnauksistamme ja karsinnoistamme.


Erikoistarjoukset

Special Offers

PokerStars tarjoaa erikoistarjouksia vuoden ympäri. Rahapalkintoja, paikkoja parhaisiin livetapahtumiin ja paljon muuta.