Tanskalainen Theo Jorgensen opiskeli liikealaa Kööpenhaminan yliopistossa ja työskenteli useissa eri työpaikoissa ennen kasinouraansa. Hän kyllästyi muutaman vuoden kuluttua ja aloitti pelaamisen jakamisen sijaan. Theo on pelannut pokeria kouluajoistaan lähtien, joten päätös täysammattilaisuudesta oli helppo. Uralla ansaitut miljoonat dollarit osoittavat, että muutos oli kannattava.
Theolla on paljon suuria mestaruuksia ja rahasijoja vuosien varrelta. Ensimmäinen suuri voitto tuli Poker EM -festivaalin 7-Card Stud -tapahtumasta vuonna 2004 (125 248 dollaria). Yhdysvaltojen läpimurto tuli vuoden 2007 World Series of Pokerin* Stud-tapahtuman finaalipöydässä, kun hän sijoittui viidenneksi ja voitti 46 530 dollaria. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän pelasi kaikkien aikojen ensimmäisessä WSOPE*-päätapahtumassa ja sijoittui kahdeksanneksi voittaen valtavat 171 308 dollaria. Seuraavana vuonna Theo hankki paikkansa pokerihistoriassa palaamalla WSOPE:hen* ja voittamalla 5 000 punnan Pot Limit Omahassa 397 617 dollaria ja ensimmäisen rannekkeensa. Hänellä on myös muita vahvoja WSOP*-tuloksia, kuten finaalipöytäsijoitus Pot Limit Omaha -tapahtumasta vuodelta 2009 ja 30 parhaan joukkoon sijoittuminen vuoden 2010 päätapahtumassa (255 242 dollaria). Theo voitti ensimmäisen World Poker Tour -mestaruutensa vuonna 2010 WPT Grand Prix de Paris -turnauksesta, josta palkittiin 848 736 dollarilla, joka on hänen uransa suurin rahasija. Hän on ollut lähellä voittaa European Poker Tour (EPT) -mestaruuden kahdesti pudoten neljäntenä Deauvillessa ja Kööpenhaminassa vuosina 2006 ja 2007 (yhteisvoitto 318 868 dollaria).
Kun Theo ei pelaa kiertueilla, hän kuuntelee musiikkia ja pelaa jalkapalloa, tennistä ja squashia ja nyrkkeilee. Hän on ylpeä jäsenyydestään pokerin eliittijoukkueessa ja tähtää uusiin suuriin mestaruuksiin tulevaisuudessa. Hän on Team PokerStars Pro -joukkueen jäsen ja pelaa internetissä nimimerkillä "Theo J.".
| Tapahtuma | Pvm. | Sijoitus | Palkinto |
|---|---|---|---|
| Poker EM 7-Card Stud Championship Final | Lokakuu 2004 | 1. | 125 248 $ |
| EPT Deauville €4,000 No Limit Hold’em Main Event | Helmikuu 2006 | 4. | 141 643 $ |
| EPT Copenhagen DKR 37,500 No Limit Hold’em Main Event | Tammikuu 2007 | 4. | 177 225 $ |
| 2007 WSOP $5,000 World Championship 7-Card Stud | Kesäkuu 2007 | 5. | 46 530 $ |
| 2007 WSOPE £10,000 Championship Main Event | Syyskuu 2007 | 8. | 171 308 $ |
| 2008 WSOPE £5,000 Pot Limit Omaha | Syyskuu 2008 | 1. | 397 617 $ |
| 2009 WSOP $2,500 Pot Limit Omaha | Kesäkuu 2009 | 8. | 26 955 $ |
| WPT Grand Prix de Paris €10,000 Main Event | Toukokuu 2010 | 1. | 848 736 $ |
| 2010 WSOP $10,000 Championship Main Event | Heinäkuu 2010 | 30. | 255 242 $ |
* WORLD SERIES OF POKER ja WSOP ovat Caesars License Company, LLC ("Caesars") tavaramerkkejä. Caesars ei sponsoroi tai suosittele eikä ole yhteistyössä PokerStarsin tai sen tuotteiden, palveluiden, kampanjoiden tai turnausten kanssa.
Voita paikka suurimpiin livepokeritapahtumiin ympäri maailmaa ilmaisturnauksistamme ja karsinnoistamme.
Katso lisätietoja livepokerista
PokerStars tarjoaa erikoistarjouksia vuoden ympäri. Rahapalkintoja, paikkoja parhaisiin livetapahtumiin ja paljon muuta.